|
2009-01-12 |
This article has no translation, we're sorry!
|
|
Kaukametsäläiset
Kaukametsäläiset r.y.on Jukolan viestin perustaja- ja omistajayhteisö.
Se on perustettu 30.6.1948 pääkaupunkiseudun suomalaisten suunnistusseurojen
aloitteesta. Perustajajäseniksi merkittiin Jaakko Kahila (Helsingin Suunnistajat),
Erkki Pekkanen (Helsingin Toverit) ja Viljo Huhta (Helsingin Toverit).
Perustamisvuonna kutsuttiin lisäksi 28 muuta jäsentä.
Yhdistys on "yhden asian liike", sillä sen tehtävänä on huolehtia, että
Jukolan viesti järjestetään, ja järjestetään laadukkaasti sekä että
järjestelyissä pidetään yllä perinteitä, erityisesti Aleksis Kiven
Seitsemän veljeksen hengessä. Myöhemmin sen tehtäviin on tullut myös osallistuminen Nuorten Jukolan toteuttamiseen.
|
 |
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto tukee
suunnistusseurojen edellytyksiä tarjota laadukasta kilpailu-, nuoriso-
ja kuntosuunnistustoimintaa. Lisäksi Suunnistusliitto valvoo
suunnistajien etuja ja luo edellytyksiä suunnistuksen kasvulle sekä
huolehtii lajin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Suunnistusliitto
kehittää suunnistusta ottaen huomioon suunnistajien, seurojen, alueiden
ja sidosryhmien tarpeet sekä toimintaympäristön muutokset.
Suunnistusta
harrastaa Suomessa säännöllisesti noin 45 000 aikuista ja 15 000 lasta
ja nuorta. Suunnistusliittoon kuuluu noin 400 jäsenseuraa.
Suunnistuksen lajeja ovat suunnistus, hiihto-, pyörä ja
tarkkuussuunnistus.
|
 |
Helsingin Sanomat
|
|
Mikkeli
Mikkeli – Järvi-Suomen sydän
Mikkeli on Etelä-Savon maakuntakeskus ja vuonna 1997 perustetun
Itä-Suomen läänin pääkaupunki. Kaupunki on merkittävä hallinnollinen
keskus. Kaupungissa ovat mm. Itäisen maanpuolustusalueen esikunta,
Itä-Suomen lääninhallitus, Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli sekä
valtion aluehallinnon yksiköitä. Maavoimien esikunta aloittaa
Mikkelissä vuoden 2008 alussa.
|
|
Puolustusvoimat
Maavoimat vastaavat vuosien 2008-2011 Jukolan viestien tuesta.
Käytännön tuen järjestäjinä toimivat kilpailupaikkakuntien lähellä
olevat joukko-osastot.
|
|
|
Senast uppdaterad ( 2009-05-31 )
|