FinnishEnglishSwedish

09.02.2012
Mikkeli-Jukola2009

Etusivu arrow Ajankohtaista > arrow Uutiset arrow Norjalaiset ja ruotsalaiset kärjessä Jukolan toisen osuuden jälkeen




kesä   14 2009
Norjalaiset ja ruotsalaiset kärjessä Jukolan toisen osuuden jälkeen PDF Tulosta Sähköposti
14.06.2009

Jukolan viestin toisella osuudella saatiin jo eroja aikaan. Toistensa tuntumassa vaihtoon tulivat norjalais- ja ruotsalaisseurat, mutta eroa kolmanteen kertyi jo minuutteja. Mattias Karlson toi joukkueensa Halden SK:n ensimmäisenä vaihtoon Jukolan viestin toisen osuuden jälkeen.

Karlsen juoksi osuuden aikaan 1.11.51. Kärki oli jäljessä suunnitellusta ihanneajasta noin 6 minuuttia.

Halden SK:n Karlson oli tyytyväinen osuuteensa.
- Minulla ei ollut mitään teknisiä ongelmia ja suunnistus oli erittäin kontrolloitua, Karlson kertoi.

10 sekuntia norjalaisen Halden SK:n perässä tuli ruotsalainen IFK Göteborg. Joukkueen toista osuutta juossut Tobias Noborn juoksi Karlsonin kanssa lähes yhtä matkaa pitkään.
- Näimme toisemme, mutta juoksimme hiljaisuudessa, yösuunnistajien parhaimmistoon yhdessä Karlsonin kanssa kuuluva Noborn kertoi.

Kolmanneksi juossut ruotsalainen Leksands OK jäi kärkeä jälkeen jo yli kolme minuuttia.
Joensuulainen Kalevan rasti oli toisen osuuden jälkeen neljäs.
Viime vuoden voittaja Delta oli toisen osuuden jälkeen 11, kärkeä jäljessä yli 5 minuuttia.
Ensimmäisen osuuden jälkeen johtanut loviisalainen OK Orient ei mahtunut 25 parhaan joukkoon.

12,6-12,7 kilometrin pituinen toinen osuus juostiin pimeydessä ja pääosin sateessa.

 

yörastilla

Viimeksi päivitetty ( 14.06.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >