|
Toisen osuuden jälkeen johtoon siirtynyt norjalainen Halden SK kasvatti etumatkaansa Jukolan viestin kolmannella osuudella lähes kuuteen minuuttiin. Haldenin kolmas juoksija Anders Norberg juoksi "pitkän yön" varmasti aikaan 1.22.03 ja jätti toisena kolmannelle osuudelle startannutta IFK Göteborgin Jonas Pilbladia tasaisesti.
Norberg pääsi matkaan selvässä johdossa ja sai siksi tehtyä rennon suorituksen. Hän kertoi myös pitäneensä radasta paljon.
- Edelliset suunnistajat tekivät todella hyvän työn ja pääsin tekemään oman juoksuni. Kun pääsen suunnistamaan yksin, pystyn rentoutumaan paremmin, Norberg kertoi.
Kolmantena vaihtoon juoksi ruotsalainen OK Orion. Kalevan Rastin Hannu Airila ehti neljänneksi, eroa norjalaiseen seitsemän ja puoli minuuttia.
Ruotsalaisen Pilbladin virheen takia Hannu Airila pääsi nostamaan Kalevan rastin hetkeksi toiselle sijalle, mutta osuuden loppupuolella Pildlad pääsi taas Airilan ohi. Lopussa vielä OK Orionkin ohitti Airilan ja Kalevan rasti jäi neljänneksi.
Viidentenä vaihtoon tuli ruotsalainen Leksands OK ja kuudenneksi norjalainen Kristiansand OK.
Joensuulaisen Kalevan rastin jälkeen seuraava suomalaisseura oli kahdeksantena vaihtoon tullut uusimaalainen Delta.
Jukolan viestin kolmatta osuutta kutsutaan sen vaativuuden vuoksi "pitkäksi yöksi", sillä yksi viestin pisimpiä osuuksia juostaan pimeän ja hämärän aikaan. Mikkeli-Jukolassa kolmas osuus oli 14,5-14,7 kilometriä pitkä. Vain viimeinen ankkuriosuus on tätä pidempi.
Kolmannen osuuden jälkeen viesti oli noin vartin alkuperäistä aikataulua jäljessä.
|