|
Haldenin johto kaventui hiukan |
|
|
|
|
14.06.2009 |
|
Olav Lundanes piti kuudennella osuudella Halden SK:n värit edelleen Jukolan viestin kärjessä. Halden otti kilpailun johdon toisella osuudella eikä ole luovuttanut sitä sen jälkeen muille.
Kalevan Rastin Fabian Hertner ja Kristiansand OK Holger Hott ajoivat kiivaasti takaa Haldenia ja vaihtoon mennessä saivat eron supistetuksi vajaaksi kolmeksi ja puoleksi minuutiksi.
Haldenin ankkuria Emil Wingstedtiä lähtivät 16,5 kilometrin pituiselle osuudelle ajamaan takaa Thierry Guergiou ja Daniel Hubmann.
IFK Göterborg joutui antamaan hukan periksi ja vaihtoi neljäntenä. Vehkalahden Veikot oli viidentenä, eroa kärkeen oli jo lähes 11 minuuttia.
Lundanes johti koko osuutensa ajan, mutta silti nuorukaista pelotti. Hän joutui vilkuilemaan olkansa yli, saavuttavatko muut.
"Olin hyvin hermostunut. Tämä ei ollut fyysisesti paras päiväni. Ja puolivälissä tein pari virhettä", Lundanes tunnusti vaihdossa. Hän veikkasi menettäneensä aikaa noin minuutin.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 14.06.2009 )
|