Mikkeli-Jukola 2009 Takaisin alkuun
Aikajärjestykseen, uusin ylinnäAnna lisää palautetta
ArvioToimintoOtsikkoKommentit/Ratkaisu
-yleinen toimivuusTarina Jukolasta>>
Saavun Mikkeliin junalla, ympäristöystävällisesti, ja käytän järjestäjien linja-autoa, jonka piti olla kilpailijoille ilmainen. Vaan eipä ollut. Maksoin siitä ja hieman jo tuli huono mieli. Teltan sain pystyyn ja lähtöä jo odoteltiin, vaan ei jonottamallakaan löytynyt vapaata vessaa, kieltämättä puska houkutti. Vaihtopuomilla odottelin edellisen osuuden juoksijaa, vaan enpä nähnyt sillalle tai maalisuoralle verryttelyalueelta, onneksi kaverilla oli kikas paita niin että erotin kun otti karttamme. Maasto oli ihan mainio, vaikka polkuja kyllä riitti. Osuuden jälkeen pesulle. Vaan ei suihkusta tule lämmintä vettä. Saunaan kyllä riittä, mutta siitä rahastetaan taas. No nälkäkin alkaa olla, kun on jo ilta käsillä ja päivän lämmin ruoka syömättä. Vaan eipä ole ruokaa. kaurapuuro ei tässä vaiheessa kelpaa ja itku tulee. Lähden nukkumaan ja aamulla surullisena kotiin. Kävelen asemalle.
+ReittihärveliReittihärveli>> (1 kpl)
En saa reittihärveliä auki (document contains no data), onko se jo poistettu ?
+Hyvä Jukola taas>>
Turhaa naputusta. Maasto mukavaa vaihtelua. TV-lähetykset tosi hyvä peeärrää lajille!
+YleistäIhan hyvä Jukola>>
-sotilasteltta-ja seurateltta-alueet oli hyvin järjestetty ja merkitty. -ainakin minä pääsin tarpeilleni n.5-10 min .jonotuksella. -ruokailin kerran. Oli hyvää ja riittävästi. Järjestys hyvä. -kännykkäni jäi teltta-alueelle.Se tuli kotiin 2 vrk:n kuluttua postitse. Kiitos nopeasta toiminnasta. -on hyvä että Jukolassa on erilaisia ratoja ja maastoja. -ei viestiin suuria muutoksia. Näin on hyvä. -televisiointi oli onnistunut, samoin haastattelut.
+JukolaAjatuksia jukolasta>> (1 kpl)
+ Maasto oli paikoittain erinomaisen hienoa ja hyvää vaihtelua perinteiseen suomalaiseen. Avoimet niittymäiset alueet toivat mieleen Keski-Euroopassa suunnistamisen. Itse olen ollut juoksumaastoja vastaan, mutta fakta on se että parhaat voittivat, oli maasto sitten mitä tahansa. - Erityisesti miesten toisella osuudella olisi mielestäni voinut olla enemmän hajontaa, vaikka hajonta ei tietenkään saa muodostua ratkaisevaksi. Hyvä hajonta kuitenkin jättäisi mahdollisuudet virheisiin ja letkoista putoamiseen ja oikein toteutettuna ja ilman virheitä hajontojen tulisi olla ajallisesti ja fyysiseltä rasitukseltaan tasa-arvoisia. - Loppu- ja lähtöviitoituksen järjestelyjä olisi voinut miettiä toisenlaisiksi. Mielestäni avaamalla raviradan mainoksia olisi viitoitusten pituutta voitu selvästi lyhentää yleisön seuranta mahdollisuuksien suuresti kärsimättä. - Jukolan tekeminen TV:n-ehdoilla. Tiomilan heikkouksia on avoimilla alueella juoksuttaminen hyvien kuvausalueiden hakemiseksi. Nyt jukolassakin oli ehkä turhaa menty tähän. Alkupään osuuksilla on hieno nähdä kuinka letkat etenevät mutta voisiko kameroita sijoittaa taimikoihin mastojen päähän jolloin sama saataisiin kuvattua ylhäältä jolloin suunnistaja kuitenkin kokisi juoksevansa metsässä - suunnistavansa? Ankkureiden web-kamerarasti oli erinomainen, myös siinä mielessä ettei kamerarastin tarvitse olla aukealla ja silti se palvelee seurantaa. + Toimitsijaruokailu ainakin toimi hyvin, eikä sen palveluissa ollut puutetta. - Vessoihin taitaa aina kertyä jonoa. Lyhyen vaikka noin 10 minuutin odottamisen ei kuitenkaan pitäisi olla pahasta. Kaupallisia palveluita varten oli ensin varattu jäähallissa vessoja mutta nämä tulivat kaikkien käyttöön. Toimitsijalla tai jossain urheiluliikkeessä olevalle tuo odottaminen on kuitenkin turhauttavaa, koska kaupoissa on välillä todella ruuhka. Aluksi toimitsijoille isossa jäähallissa olleet vessat olisivat saaneet pysyä sellaisina. - Kahdessa viestissä juokseminen. Mielestäni on turhaa venloilta rajoittaa kahden viestin juokseminen. Maksavia asiakkaita he kuitenkin ovat ja mahdollistavat jukolan kasvua. Fakta on kuitenkin se että jo venloissa juosseella naisella ei ole vaikutusta jukolan voiton ratkaisemisessa. Mielestäni viestin kulkuun ei vaikuta jos yksittäinen venla onnistuisi juoksemaan osuusajoissa 50 joukkoon. Eihän lähtötilanne maastossa jo käyneellä tietysti ole sama, mutta hyötykään ei ole riittävän suuri. Venlojen uudestaan juokseminen Jukolassa voisi olla sallittua. Jukola on hyvä jo nykyisellä konseptillaan, pientä parannettavaa varmasti löytyy ja joku marisee myös turhasta. Jukola kuitenkin oli tänäkin vuonna kokemisen arvoinen.
-ValokuvatAivan pian?>>
Milloin niitä kuvia oikein on saatavilla? Tietysti pitäisi olla kiitollinen tällaisestakin uudistuksesta, mutta 'aivan pian' kyllästyn käymään siellä nettisivuilla kyttäämässä.Täsmällisempää tiedottamista aikatauluista.
+LähdötShow>>
Lähtöjen alkuun tunnelman nostatusta musiikin avulla.On sen verran iso tapahtuma,jotta kannattas vähän tunnelmoida,kun on aihettakin.Joku suunnittelemaan n.10min kestävä musiikkipläjäys ennen pamausta. Toivottavasti jo ensi vuodeksi.
-MaastoKehno maasto>>
Hieno tapahtuma, hyvät järjestelyt, paitsi että maasto oli kehno, Jukolaan sopimaton. Liikaa polku- ja tiejuoksua.Olisi pitänyt valita joku toinen maasto. Tai jättää anomatta kisoja, jos ei Mikkelin seudun hyviin maastoihin saa kilpailukeskusta.
-VESSAT JA RUOKAliian vähän>>
Ei voi olla oikein suunniteltua, jos ruuat loppuu vähän väliä useiksi tunneiksi!! haloo. Varmaan laita metsiköt haisee, sillä niin mittavasti siellä kävi ihmiset tarpeillaan. Koskaan ei näin ole ollut.Salo-Jukolan vessojen määrä oli riittävä. Ruokaa pakkaseen, että voidaan ottaa hätätilanteessa (jos loppuu) käyttöön. Esim. lasagne jne. Hiilihydraatteja kuitenkin pääasiassa syödään.
+VaihtoVaihtoontuloseuranta>>
Ei ollut 2. osuudella ainakaan minulle ongelma joukkueeni aloittajan havaitseminen edes pimeässä: Emit-seurannasta arvioin hänen vaihtoontuloaikansa 5 min tarkkuudella ja seurasin verryttelyalueen päässä sillalletulijoita, kun tuttu numero näkyi, ehti hyvin juosta puomille ja riisua verkkarin.
+YleinenParas Jukola, johon olen osallistunut>>
Vessoja oli tarpeeksi. Asuntoautot pääsi sopivan lähelle, joten oma vessakin oli mukana. Ennen ei ollut emitillä toimivia tulosnäyttöjä, mutta nyt ne lisääntyy koko ajan. Maasto oli sopivan vauhdikas ja mukavasti löyty tiekiertoa, jos sellaista halusi.
+LiikenneLinja-autot>>
Järjestäjien omille linja-autoille täytyy järjestää "ohituskaista". Jos jättää oman auton kauaksi, ei saa joutua ruuhkassa köröttelevään bussiin.
+Jukolan viestiKokonaisuus>>
Kaikki toimi hienosti. Jokainen Jukola on omanlainen, mutta kaikissa on sama hyvä henki ja toiminnot pääosin samalla tavalla. Aina kun isoon tapahtumaan ollaan menossa, on syytä perehtyä alueeseen etukäteen. Suunnistajat kyllä osaavat varautua lähes kaikkeen ja osaavat ennakoida sekä valmistautua. Tämän paremmaksi tapahtuman ei tarvitse kehittyä. Jo tällä hetkellä tulevilla järjestäjillä on tiedossa tietyt kipupaikat, kuten liikenne, vessat, ruokailu, majoitus.. Tänä vuonna oli yllättävän kova ruuhka ainakin suunnistajan kaupassa, siinä ehkä oli pahin paikka Jukolassa. Kauppias kyllä varmasti hoksasi ongelman, mutta kaikki on rajallista, vaikka jäähalliin pääseekin kauppaa pitämään. Kiitos.Liikenteen huomioiminen riittävän kaukana kilpailukeskuksesta. Ruuhka voi syntyä yllättävän kauas. Vessoja riittävästi ja sijoittelu keskeisiin paikkoihin. Majoitusteltta-aluetta riittävästi mahdollisimman läheltä. Muutoin käy niin, että innokkaat Jukolan ukot kävelevät päivän aikana itseltään jalat alta rampatessaan teltan ja kilpailukeskuksen väliä.
-Ravintola palvelutRuoan valmistus>>
Ruokaa ei pystytty valmistamaan suurelle väkijoukolle. Ennen Jukola lähtöä oli jakelussa tunnin viive, kaikki oli loppu. Onneksi sentään Puuroa oli tarjolla. Monenkohan kilpailijan suoritusta tämä moka huononsi?
-Kilpailu alueen palvelutWC>>
Vessat olivat piripintaan täynnä sontaa ja niitä oli liian vähän.
-PysäköintiLinja-auto kuljetukset, opastus >>
Karkialammen pysäköinnistä huonot yhteydet tapahtumakeskukseen. Illalla kisakeskuksessa kerrottiin että autoja ei enään kulje Karkialammen parkkiin, vaikka menihän niitä satunnaisesti. Parkkipaikalle ei ollut kunnon opasteita kisakeskukseen ja takaisin. Onneksi löytyi vanha suunnistuskartta alueesta ja sen avulla selvittiin perille jalan...
-Lähtö/VaihtoSeuraamisen vaikeus>>
Moi! Kiitos loistavasti järjestetystä Jukolasta. Ainut mikä jäi itseä harmittamaan oli vaihdon seuraamisen vaikeus. Eli vaihtoon tullessa "seuranta-teltta" oli lähellä siään tuloa, ei lähellä puomia. Puomilta ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä maaliin, ts. ei tiennyt lainkaan montako oli edelliseltä osuudelta tullut maaliin.Väli-aika näytöistä voisi käydä välillä tarkistamassa kaverin noin sijoituksen. Tämän jälkeen osaisi odottaa missä hän on tulossa, eikä tarvisi tukkia teltan laitteita. Puomilta tulisi nähdä mikä noin sijoitus on tullut edelliseltä osuudelta maaliin. Tällöin ei tarvisi myöskään notkua puomilla tukkimassa liikennettä. Osaisi odottaa paremmin milloin kaveri on tulossa. Kiitos hyvästä Jukolasta! -Sampsa Husu, YlämPy
-MaaliMaalin purkaminen>>
Kisaan osallistujien yhdenvertainen kohtelu puuttui. Yhteislähdön maalintulossa kuulutus vaikeni aamupäivän aikana ja kisakeskusta purettiin hyvää vauhtia, kun metsässä oli vielä satamäärin miehiä. Tuli melkein mieleen pyytää anteeksi kun viivyin niin pitkään metsässä... Kun yleisö vähenee, niin kuulutuksen pitää entistä enemmän osallistua hengennostatukseen! Purkutoimenpiteet vasta kun maali on suljettu. Yhteislähtö aikaisemmin, jos muuten ei onnistu.
-tiedotusKuljetuksista ei tietoa>>
Kisaohjeissa kerrottiin bussikuljetuksista, mutta tietojen perusteella ei voinut yhtään suunnitella menojaan. Esimerkiksi reittitieto "Karkialampi – Siekkilän th – ravirata – Karkialampi" ei kerro mitään reitistä ulkopaikkakuntalaiselle. Alueen karttaan ei ollut merkitty bussireittejä eikä myöskään parkkialueita.Jos bussikuljetuksia järjestetään, piirtäkää reitit myös aluekartalle.
-WCLiian vähän>>
WC-pisteitä liian vähän tai ainakin liian hajallaan. Runsaasti vessoja muutamaan eri paikkaan.
-ruokailuYöllä ei saanut ruokaa>>
Tulin itse kisapaikalle yöllä ja laskin sen varaan, että yölläkin saa kunnon ruokaa. Ei saanut (grillimuonia ei lasketa), piti tyytyä puuroon.Edes yksi ruokapiste yölläkin aamun juoksijoita varten.
+radatPidin>>
Meikäläisiä taitaa olla harvassa, mutta itse pidin radoista.-
-maali, kuulutusKunnioitusta loppupään menijöille>>
Toin joukkueeni yhteislähdöstä maaliin suunnilleen sijalla 850. Taakse jäi siis paljon joukkueita vaikka kaukana kärjestä oltiinkin. Tässä vaiheessa kuulutus oli hiljentynyt ja maalialueella purettiin jo aitoja. Viime vuonna ankkuriosuuden aikani oli suunnilleen sama, mutta sijoitus huonompi. Kuuluttaja hehkutti loppukirejä ja luetteli maaliintulevien nimiä ja joukkueita.Kunnioitusta ensi vuonna siis kaikille osallistujille, ei vain ensimmäiselle muutamalle sadalle.
-YleinenHuonoin Jukola, johon olen osallistunut>> (1 kpl)
Vessoja liian vähän, Emitillä toimivia tulosnäyttöjä liian vähän vaihtoalueen ulkopuolella, huonot radat (liian helppo maasto + pitkilläkään väleillä ei kunnon reitinvalinta mahdollisuuksia)Savolaiset + Sa-int, mitä voi odottaa?
-Jukola-kauppaPostimerkit>>
Tarjolla oli vain törkeän kalliita (2 e) postimerkkejä. Jäi Jukola-kortit ostamatta ja lähettämättä. Erikoismerkkien lisäksi normaalihintaisia
-wcwc:t liian vähään>> (1 kpl)
liian vähän vessoja
+WCkäsidesi>>
Käsidesi oikein hyvä lisä, mutta ei korvaa vesi/saippua pesua! Lisäksi wc:tiloja aivan liian vähän.
-Tupakointi yleisötilaisuudessa>>
En huomannut missään tupakointipaikkoja/alueita. Saattoihan niitä jossain olla, mutta pössyttelijät eivät niitä ainakaan löytäneet. Onneksi joukossa ei ollut montaa savustajaa, mutta nekin vähäiset, jopa työntekijät, osuivat häiritsemään savullaa toisia. Huom! Tällaisessa yleisötilaisuudessa on aina mukana lapsia, joten koin äitinä ilmiön erittäin huolestuttavana. Vaunualueella eräskin nainen käveli tupakan kanssa kohti bajamajoja. Onneksi juuri ovella tajusi pudottaa tupakan maahan. Tupakka jäi siis maahan, eihän sekään ole paras ratkaisu, mutta näin säästyi yksi maja savuhaitoilta.Selkeät tupakointipaikat kaukana yleisöalueista.
+bajamajatKäsidesi.>>
Oli todella ihanaa huomata, että bajamajoihin oli tullut käsidesipulloja. Erinomaista.
-bajamajatVessojen määrästä..>>
Suhteessa ihmismäärään vessoja oli liian vähän. Joka paikassa ihan mielettömät jonot. Toki ymmärrän, että massatilaisuudessa jonoja aina kertyy mutta tuolla olisi kyllä voinut vessoja olla enemmän, varsinkin teltta-alueiden läheisyydessä. Päivällä jonotusaika oli ajoittain reilusti yli puoli tuntia. Usein urheilijoilla on ns. kisavatsa, jolloin ainoastaan kisailijoille tarkoitettuja vessoja voisi olla enemmän alueella, jotta heidän ei tarvitsisi jonottaa tuskissaan. Miesten ja naisten vessat voisi myös olla erikseen, kuten Tampereella oli. Enemmän vessoja. Pisuuarien ympärillä voisi olla näkösuoja, jolloin niiden käyttöaste voisi olla korkeampi.
+KilpailukeskusVaihteeksi positiivista>>
Ajattelin ensin kirjoittaa itseänikin häirinneestä WC-tilojen vähäisyydestä ja ihmeellisestä saunamaksusta. Olen kirjoittanut niistä aiemminkin ja aina vaan toistuu. Koska kuitenkin tämä asia tuntuu loppuun kalutulta, annanpa positiivista palautetta. Kilpailukeskus oli ideana erinomainen. Kaikki oli kohtuullisen lähellä ja kilpailijat olivat hyvin yleisön nähtävillä. Maapohja kantoi sateesta huolimatta. Vuokrateltat oli pystytetty tosi hyvin ja kauppojen sijoittelu sisätilaan saa plussaa. Kuulutus oli erinomaista (makuasia) ja se myös jatkui myös harrastajajoukkueiden saapuessa maaliin - tämä jos mikä oli hienoa. Ja sauna - vaikka maksoikin, niin siellä sai tällä kerralla ihan oikeat löylyt. Omistani ja muiden kehittämisehdotuksista huolimatta HIENO kilpailu. KIITOS.En tiedä, miksi WC-tilojen mitoitus menee aina pieleen. Onko joku laskennallinen määrä, jolla niitä vuokrataan. Jukolaan pitää vuokrata niinkuin kaljafestareille. Urheilijat tankkaa ja jännittää - tyhjennystarve on moninkertainen normaaliin yleisötilaisuuteen verrattuna. Jos vähäinen määrä johtuu asiantuntemattomien seura-aktiivien ahneudesta pitää muistaa että maksavaa yleisöä tulee palvella. Kaukametsäläisiä ainakin kiinnostaa jatkuvuus ja heidän tuleekin kiinnittää erityishuomio mitoitukseen.
-ruokalaallergisten huomioiminen>>
Ainakaan lauantaina iltapäivällä ruokalassa ei ollut tarjolla porkkana-allergisille mitään vaihtoehtoista salaattia. Porkkana-allergia ei kuitenkaan ole kovin harvinaista ja myös he haluaisivat seitsemällä eurolla salaattia.Salaatista voisi jättää hyvin porkkanan pois. Kurkku-tomaattisalaatti maistuu hyvältä ilmankin. Ymmärrän kyllä, ettei kaikkia erityisruokavalioita voida ottaa huomioon. Muuten ruokailu oli järjestetty oikein hyvin, kiitos.
-PesutilatSuihkusta ei tullut lämmintä vettä>>
Kyllä suihkussa pitäisi oikeasti päässä peseytymään kunnolla lämpimällä vedellä. Tympeä matkata useita tunteja kun ei ole voinut peseytyä kunnolla suorituksen jälkeen. Tässä tapauksessa varmasti lämmintä vettä olisi saatu jos olisi järjestäjien toimesta haluttu!!Panostusta jatkossa perustoimiin, pesutilat, vessat, vesi, ja ruokailu.
+Perheparkki?>> (1 kpl)
Olen useana vuonna yrittänyt etukäteen varmistaa perheparkkia. Näköjään ei onnistunut vieläkään.Selkeämpi tiedotus. Myös liiketeenohjaajille.
-Kokonaisuus mukana olleen näkökulmasta>>
Vaunupaikoituksen valinnassa ei oltu huomioitu lapsia ja liikuntaesteisiä. Pyysin etukäteen lapsiperhepaikkaa (mukana 3 ipanaa) ja polvivammaista huomioivaa parkkia. Pääsimme takimmaiseen nurkkaan, jossa "liikenteen ohjaaja" kysyi kaksi kertaa onko maksettu vaikka läpykkä oli tuulilasissa eikä hänen jutuistaan muutenkaan päässyt oikein jyvälle (savolainen vai maistissa?). Hakuammunnalla parkkiin. Tosin niitty oli hienosti sorastettu, ei pehmennyt sateessa. Kilometrejä pienille jaloille ja rikkinäiselle polvelle tuli kiitettävästi. Vessoja aivan liian vähän ja niiden huolto ei toiminut. Screenit eivät palvelleet oikein ketään: sijoittelu ja koko. Ravintolatarjonta köyhää maitoproteiiniallergisille: makkaraa ja pyttipannua, silloin kun niitä sai. Kauppa olisi pelastanut. Bajamajojen määrän mitoitus todelliseen väkimäärään nähden ja niiden aktiivisempi huolto. Perheiden huomioiminen paremmin mm. parkki ja vaunusijotteluissa: lapsissa kytee tuleva venla- ja jukolakipinä ja jos olotila koetaan kisassa huonoksi, mistä tulevaisuudessa riittää innokkaita osallistujia? Parkkisysteemissä järkevämpi sijoittelu ja/tai tehokkaampi yhteyskuljetusjärjestelmä. Muutamana viime vuotena VIP-palvelu tuntuu olevan ykköstä ja me tavikset olemme vain vaivaksi! Screenit yleisön silmien näkyville, siellä missä katselupaikatkin ovat, nyt sijoittelu oli jossain "takakulmissa", jonne ei ilman kiikareita nähnyt, vaikka lisälinssit olikin omasta takaa.
+PerheparkkiKiitos perheparkista>>
Perheparkki oli loistava sijainniltaan. Oli hyvä, kun oli tukikohta lähellä eikä kaikkia tavaroita tarvinut kantaa mukana. Kiitos!
+YleistäIhmettelen>>
Hauskaa, kun suunnistuskilpailussa kilpailijat eivät löydä kisakeskukseen, vessoja, suihkuja, telttapaikkojaan, juomapisteitä jne. Mutta rastit varmaan löytyivät, kun oli liian helppo massto!
+MetsäkirkkoMetsäkirkko>>
Kiitos koskettavasta metsäkirkosta!Oli nähty vaivaa rakennustöissä ja mikä tärkeintä sielu sai "hoitoa".
-WC:t, Ravintolawc ja ruokapalvelut>>
Alueella oli aivan liian vähän vessoja. Jonot olivat yölläkin kohtuuttoman pitkiä, vaikka ihmisiä oli liikkellä huomattavasti vähemmän. Ainoa paikka, mihin käymälöitä oli osattu mitoittaa tarpeeksi, oli vaihtoalue, onneksi. Ravintolan ruoka-annokset olivat pieniä, varsinkin aikaisempiin Jukolanviesteihin verrattuna. Annokset olivat ehkä normaaleja lounasruokala-annoksia, mutta aivan liian pieniä urheilijalle rankan kisan jälkeen.Lisää bajamaja-tyyppisiä siirrettäviä vessoja. Suuremmat ruoka-annokset.
+saunasauna >>
Mielestäni teltta sauna on liian tiiviiksi rakennettu. Sauna oli riittävän kuuma ainakin venloille, mutta hapeton. Pitäisi jättää ilmarako pressun ja maan väliin. Tämä sama ongelma oli viimevuonnakin. SippuJukolan sauna oli erittäin hyvä, se jos joku jäi mieleen niin minulle kuin minun lapsillekin. Kiitos heille. Hyvä että ette perinneet saunamaksua lapsilta! Ainoa pesuvaihtoehto ja sekin maksullinen jo venlojen viestin alusta asti on mielestäni erittäin huonoa viestiä. Saunamaksun periminen olisi pitänyt siirtää pesupaikalle saunan yhteyteen. Tällöin ne jotka olisisva saunoneet olisivat myös maksaneet. Nyt mieliin jäi suunnistusviesti, Jukolaja Mikkeli jossa peseytymisestäkin piti maksaa.
+SaunaTelevisio saunan puolella>> (1 kpl)
Hienoa oli käydä saunassa ja sen jälkeen istahtaa sohvalle katsomaan viestin etenemistä punttisalilla olleesta televisiosta. Vähän vain häiritsi vaatteiden vaihtotilaa hakevien liikuskelu edessä.
-LähtöLähtö-turvallisuus>>
Pieni riskin mahdollisuus sisältyi lähtöauton käyttöön. Jukolan lähdössä osa juoksijoista ehti alussa sisäkurvin puolelta puomin edelle. Ei aiheuttanut ongelmia kun auto pääsi vauhtiin. Varmaankin sekin vaihtoehto oli otettu huomioon, että auto voi jäädäkin jalkoihin ?Lähtötapa varmaankin ainutkertainen ja ideana hyvä. Mutta tolppiin verrattuna riski moninkertainen, sillä massa ei pysähdy liikkeelle lähdettyään.
-HuoltoWC, Koska ydinasioita>>
Lähiajan Jukoloissa Simpsiöllä ja täällä vessojen puute korostuu, koska ollaan aivan asutuksen keskellä. Kaikkien maha ei kestä kovaa juoksua ja urheilujuomia. Sitten on jo kova kiire vessaan. Jonot pitkät, joten paperia mukaan ja lähimpään pusikkoon. Tästä ei pidä syyllistää kilpailijoita, joilla ei todellakaan ole valinnanvaraa.Ainakin pari ns. peruskäymälää alueen eri laidoille. Rakennettu ryhmäkäymälä esim. siirtolavan päälle. Elementeistä perusrakenne--siirrettävyys seuraavaan Jukolaan. Hyvin pieneen tilaan saadaan mahtumaan monia käyttäjiä. Nyt hyvä sellainen oli vaihtoalueella, siellä ei ollut ruuhkaa. Se olisi voinut olla jaettu, eli osa yleisön käytössä ja toinen pää vaihtoalueella.
+WC:t, teltta-alue, juomavesi ymsPaljon vialla>>
Olivatko järjestäjät niin ihastuneita kilpailukeskuksena toimi´vaan ravirataan, että olivat kokonaan unohtaa kisan osanottajat ja yleisön. Vessoja oli minimaalisen vähän ja ne olivat epäsiistejä. Juomavettä ei tahtonut löytyä mistään. Teltta-alue oli täysin ala-arvoinen. Puutapit olivat tosi vaarallisia. kulkureittejä ei ollut merkitty, joten alueita oli varailtu kuinka sattuu. Roskapisteitä ei löytynyt raviradan ulkopuolelta. kaikki oli huonosti merkitty, opasteita ei löytynyt. oli tarjolla vain rajoitetusti ja kahvipisteitä ehdottomasti liian vähän, jne... Jäi tosi huono maku.
+wc:t / lämmin suihkuVaikka maksullisiksi>>
Suunnistusliitton pitäisi edellyttää vähimmäismäärät osanottajien mukaan montako lämmintä suihkua ja vessaa on kisapaikalla,ja niillä kunnollinen sisteys.Etukäteen perittävä maksu,ei kisapaikalla,jos on tarpeen. Nostakaa ilmoittautumismaksua,jos ei muuten toimi.
-WCLiian vähän WC:tä>>
En ole kertaakaan ollut näin huonosti järjestetyissä Jukolan viesteissä, tämä oli 20:s Jukolan viesti. WC:tä oli aivan liian vähän. Tästä Jukolasta jäi muistoksi pitkät vessajonot! Illalla menin nälkäisenä syömään ja ruoka oli loppu! Aamupalalle menin ja taas oli aamupala loppu... Pesupaikoilla vesi oli tosi kylmää! Telttapaikat risukkoa, puukapulaa ja metalliristikkoa! Ja maasto! Risukkoa, vihreätä ja lopussa leveä oja, josta ei päässyt yli. Huh, huh.. Mietin, että mikä olisi ollut hyvää, oli sää, onneksi ei paljon satanut ja siihenhän järjestäjät voi vaikuttaa!!
+pysäköinti>> (1 kpl)
Tosivaikea oli löytää takaisin omalle parkkipaikalle kun ei tunne paikkakuntaa ? Ei tiedä missä pitäisi jäädä bussista pois. Eli mihin se mun auto jäi jne..Antakaa numerot parkkipaikoille ja kuljettaja kertoo että esim : että seuraava pysäkki on p-paikka 5 jne,. Jokainen osaa jäädä pois kun muistaa p-paikan numeron ja sen voisi laittaa p-maksu kuittin valmiiksi. Terveisin: Seppo
-TuloksetVenlojen tulokset>>
Miksei Venlojen tuloksissa ole kilometriaikoja, niin kuin Jukolan tuloksissa? Entä tuleeko Aavot-analyysejä ollenkaan?
+Jukola 2009Manne>> (2 kpl)
Ihme valitusta. Kaikin puolin mainiot kisat.
-TulostauluTulostaulun sijainti huono>>
Tulostaulun paikka ei palvellut viestin seuraajia "syrjäisellä" sijainnillaan.Tulostaulu keskeiselle paikalle, josta viestin seuraaminen mahdollista.
+JuomapaikatKiitos!>>
Juomapaikkoja reitin varrella oli runsaasti ja juomat oli selkeästi merkittyjä. Juomapaikkojen sijainnit ja järjestelyt hyvin suunniteltuja. Kiitos juomapaikkojen toimitsijoille ystävällisestä palvelusta! Lähes kaikki muut toiminnot olivatkin sitten huonommin järjestettyjä kuin muutamassa edellisessä Jukolassa.
-Urheilukanavan punatukkainen naishaastattelija>>
Olipa siinä urheilijoilla varmasti mukava vastailla kun "tyttönen" kyseli. Ei tainut itsekkään tietää mitä kysyi. Sekosi sanoissaan ja puhui ihan asian vierestä heti seuraavaan lauseeseen. Yritti ihan liikaa. Ihan hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa.Ehkäpä kannattaa ottaa osaavia ihmisiä. Varmasti vaikea tilanne mutta eiköhän suomesta löydy vielä haastattelijoita jotka osaa työnsä ja puhuvatkin jopa eri kieliä.
-MaastoMaasto>>
Maasto oli pyllistys taitosuunnistukselle. 10 km tukireitti.Ei saa myöntää kisoja paskaan maastoon.
+MaaliItkumuurin palvelu>>
Ystävällinen ja asiallinen palvelu itkumuurilla. Rauhallset herrat hoitivat asiansa. Venlojen avausosuuden maaliintulon aikana näytti jopa lohtuhalauksia olevan tarjolla itkua vääntäville avaajille.
+SaunaHyvät löylyt>>
Kiitos erinomaisesta saunasta. Hyvät löylyt. Yhdelle jääkiekkojoukkueelle tehtyyn punttisaliin ei mahdu montaa sataa suunnistajaa. Jäi tunkkainen jälkihiki ja olo hyvästä saunasta huolimatta.pukuhuone ulos ja katteen alle
-Vessat ja radatjonotusta>> (1 kpl)
Kaikkien aikojen parhaaksi mainostetussa kilpailukeskuksessa eio llut riittävästi vessoja. min 18 ja max 30 min jonossa on sietämätöntä. Radat tukireittitasoa, pelkkä juoksukilpailu. Jäi toisaalta hyvä mieli kun ei pummanut.
+KokonaisjärjestelytKokonaisuus toimi hyvin>>
Kiitos ystävällisistä toimihenkilöistä etenkin ruuan myyntipisteissä. Oli mukavaa asioida, vaikka ruoka loppuikin la iltana joksikin aikaa. Hyvin järjestetty Jukola, kiitos Naville !
+TVUrheilukanavan suora>>
Todella hyvä lähetys tänä vuonna.Ohjelman formaattia voi ehkä hienovaraisesti muutella lähivuosina.
+TVUrheiluknav>>
-palaute>>
Miinusta: vessoja liian vähän, ruoka loppui, lämmin suihku maksullinen, radat tukireittitasoa. Plussaa: Urheilukanavan TV-lähetys (paitsi naishaastattelija).Lukekaa palaute.
-Edellinen oli tietysti MIINUS>>
+MaaliTakapihan maali>>
Piiloitettu maaliintulo hävettävän huonoille suunnistajilleko? Ei varmaan olisi häirinnyt ketään vaikka häntäpään venlatkin olisivat juosseet samaa kautta kuin muutkin - päinvastoin: olisivat olleet näyttävä ja sopiva osa juhlaohjelmaa!
-infopisteihmettelen vaan>>
OK, luki että karttoja myydään klo 10.00. Miksei niitä voitu myydä jo klo9.00, kun kerta joukkueetkin niitä sai silloin ainakin jo, vaikka oli toinen yht.lähtö tekemättä? Sitten samalla kertaa siinä 9.15 aikaan kun olin karttaa kysellyt ja aioin poistua lähimmästä ovesta maalia kohti niin joku "mopo" tarttuu hihaan takaapäin ja alkaa selittään ettei siitä ulos ettei tule ovelle ruuhkaa. Aivan turha kielto, mistä lie tullut, olisi kai pitänyt alkaa siinä enemmänkin pitään asiasta keskustelua ja blokata väylää. Muuten siitä olisikin ollut vajaa 5m ulos ja noin 3s aikaa tyhjästä tuulikaapista. Nyt piti jostain ahtaasta käytävästä mennä päätyä kohti ja ulos. Järjen käyttö on sallittu tilanteen mukaan.
-wc-palvelutliian vähän>>
Vessoja oli liian vähän (tai väärissä paikoissa eikä niitä löytänyt)Lisää vessoja ja opasteet selvästi vaikka jo 400-500 m:n päähän, ja yhteen paikkaan 10-15 koppia.
+wc lähdössätoimi>>
Lähtöalueella oli riittävästi wc-tiloja
-Vessat ja ruokaVessojen vähyys ja ruuan loppuminen>>
Vessoja käsittämättömän vähän, koko ajan pitkät jonot. Ravintolan ruokien, ennenkaikkea puuron loppuminen aamulla ihmetyttää. Luulisi kokemusten perusteella osata varautua riittäviin määriin. Vessoja reippaasti lisää. Ruokaa varattava tarpeeksi eli nykyiset laskelmat uusiksi!
-PysäköintijärjestelytOpastus kilpailukeskukseen ja bussikuljetukset>>
Pysäköintipaikalta (Karkialampi) ei ollut minkäänlaisia opasteita kilpailukeskukseen (kävellen) tai bussikuljetuksen lähtöön. No toisaalta kyllähän suunnistaja osaa karttaa lukea jos sellainen vaan olisi ollut mukana... Bussikuljetukset eivät todellakaan toimineet 20 min välein!
-ParkkiBussikuljetus epäonnistui täydellisesti!!!>>
Saavuimme paikalle reilu 2 tuntia ennen naisten lähtöa ja meillä oli autossa myös ensimmäisen osuuden juoksija. Parkkipaikalla meille kerrottiin että kisakeskukseen on reilu 3-4 km, mutta että ilmainen bussi kulkee nonstop kisakeskukseen. Seistyämme yli 40min bussijonossa alku minulla hieman loppua kärsivällisyys ja kävin kysymässä järjestäjäliiviseltä mieheltä milloin se bussi oikein tulee? Tämä vastasi minulle että nopein tapa kisakeskukseen on varmaan kävellä!!!! En olisi kerennyt lähtöön jos olisin odottanut bussianne joten jouduimme hyppää autoon ja itse ajaa kisakeskukseen. matka sinnekin kesti yli 30 min koska järjestysmiehet eivät päästäneet meitä ajaamaan raviradalle ennen kuin huusin heille naama punaisena että tämä on teidän vika ja te te saatte maksaa meille ilmoitusmaksun takas jos me emme nyt pääse ajaamaan kisakeskukseen!!! Olin erittäin pettynyt teidän järjestelyihin ja toivoin että ensi kerralla kun järjestätte suuremman kisan ette laita ainoastaan eläkeläisiä parkekihin, jotka eivät tiedä mistään mitään eikä heillä ollut edes puhelimia että voisivat selvittää asioita. Toisena miinuksena haluan vielä sanoa että teidän WC järjestelyt kyllä olivat huonoimmat mitä ikinä olen Jukolassa nähnyt!
+JuottoasematKiitos palvelusta>>
Nyt kun olen ollut jo pari päivää kotipuolessa, niin muistin, etten kiireesssä juostessani osannut tarpeeksi kiittää niitä ihmisiä jotka olivat ylläpitämässä juottoasemia siellä maastossa. He jaksoivat olla siellä meitä juoksijoita varten, huolehtimassa kiitettävällä tavalla että saamme riittävästi nestettä kilpailumme aikana. Nämä juomasemien ihmiset joutuivat olemaan siellä keskellä yötä, pimeässä ja sateessa sekä hyttysten syötävänä, mutta siitä huolimatta he jaksoivat olla siellä iloisina ja kannustaa väsyneitä eteenpäin. Tästä työstä heille suuri KIITOS! PS. Juoma-asemien suunnittelijalle vielä erityiskiitos, nyt niitä oli ainakin minun mielestä riittävästiJatketaan metsäurheilua ja Hyvää kesää
-VaihtoNäyttötaulut ja loppuviitoitus>>
Vaihdon näyttötaulut eivät näkyneet vaihtopuomin luo. Omaa osuuttaan odottavat suunnistajat eivät pystyneet näkemään kuinka monta joukkuetta on tullut vaihtoon. Puomilta ei myöskään nähnyt riittävän hyvin loppuviitoitukselle.Vaihtoalue tulisi suunnitella siten, että kilpailijat näkevät hyvin loppuviitoitukselle ja vaihdon näyttötauluihin. Tällöin vaihtopuomilla olisi vähemmän ruuhkaa, kun kilpailijat voisivat siirtyä puomille odottamaan vasta oman joukkueen edellisen osuuden juoksijan ollessa loppusuoralla.
-PesuPesupaikka>>
Suihkussa käynti oli virkistävä kokemus. Vesi oli raikkaan vilpoista sitä tuli vähän niukan laisesti.Saattoi olla, että maksulliselle saunaosastolle myös pääsi ilmaiseen suihkuun. Siellä oli kuulemma lämmintä vettä.Parempi opastus ja valvonta että laitteet on kunnossa.
-huoltovessat ja ruoka>>
Vessoja ehdottomasti lisää! Ja ruoka loppui useampaan otteeseen kisojen aikana.
-huoltoVessoja lisää, ruokaa riittävästi kiitos>>
Vessoja oli aivan liian vähän - olisin halunnut nauttia hyvästä kisasta ja tunnelmasta vessan jonottamisen sijaan. Ruoan loppuminen kesken illan oli todella nolo ja huono juttu, missä lie vika. Lisäksi ihmettelen sitä, että bussikuljetuksen hinnaksi oli ilmoitettu ennakkoon 1 euro, mutta äidiltäni siitä veloitettiin 2 euroa ja minulta tullessani eri bussilla eri paikasta ei veloitettu mitään.Lisää vessoja ja riittävästi ruokaa, bussien hinnoittelu selkeästi esille!
+Palvelujen riittävyys heikkeni viimevuotisesta>>
Kilpailullisesti olin tyytyväinen Jukolan viestijärjestelyihin, mutta palvelujen riittävyys oli heikko. vessajonot, ruokahuolto (jonotus, katkeamattomuus), suihkut olivat heikompia tasoltaan kuin viime vuonna. Lisäksi telttapaikkojen kannot olivat aiheuttaa suuria vaaratilanteita pienten lasten kanssa liikuttaessa. Missään nimessä ei voi edellyttää, että lapsiperheet raivaavat lastensa koko liikkumisympäristön!Lisää vessoja, kioskeja ja parempaa suunnitelmallisuutta ruokahuoltoon, kiitos!
-VessatVessoja liian vähän>>
Vessoja oli liian vähän koska niihin kertyi pitkät jonot. Odotin useaan otteeseen yli 15 minuuttia pääsyä. Ilmeisesti joku laskuvirhe tapahtunut koska bajamajoja oli niin kitsaasti. Sotilastelttaalueelta oli myös pitkä matka vessaan ja tulipa sitten kerran käytyä myös metsikössä asioilla.Kunnon Bajamaja patteri sotilastelttojen lähistölle. Jukolassa ihmiset onneksi osaa jonottaa järkevästi. Olen myös valmis maksamaan wc:n käytöstä, esim euron jos homma on rahasta kiinni.
-KokonaisuusYleisvaikutelma>>
Tampereen ruokakauppaa jäi ikävä. Kuulutus vähän ei laaksoa ei kukkulaa-touhua. Enemmän pitäisi puhua kieliä. TV-lähetys muuten taas laatutasoa, mutta naishaastattelija ainakin vaihtoon. Lapsille oli hyvät oheispalvelut!
+kuulutuskielitaito>>
Kuulutuksen ja myös urheilukanavan selostajien kielitaito oli kammottavalla tasolla. Bad English sujui siinä kuin haastateltaviltakin, mutta ruotsi. Voi voi. Lieneekö taas kyse järjestäjien pihiydestä vai ymmärtämättömyydestä. Miksi ihmeessä hyväksytään "Jukola-klassista" valovuosien päässä oleva kisakuulutus ja seremoniat, kun muutoin kilpailuosio tehdään mallikelpoisesti. Kuuluttajaksi ja seremoniaspeakeriksi(myös )suomenruotsalainen niin sujuu kolme-neljä kieltä kauniisti. Ostopalveluna tarvittaessa jos ei omasta piiristä löydy.
-huoltovessat ja ruoka, pesu>>
Veskejä piinallisen vähän. Jostain syystä kiinteät WC:t eivät olleet kartalla, joka olisi vähän auttanut. Veskit täyttyivät jo ensimmäisinä tunteina. Ruoka loppui eri tavoin. Huippu oli se, että edes aamulla ei saanut aamiaispakettia. Kuitenkin 20 minuutin jonon jälkeen huomasi, että kahvia olisi ollut. Kumman teet, jonotat uudelleen vai varastat kahvit. En tehnyt kumpaakaan. Aamupuolella yötä 90% halusi puuroa, mutta kojujen opasteiden mukaan sen sai maksaa vain yhteen.Kaikki vessat, mitä järjestäjä laskee vahvuuteen pitää merkitä kilpailukeskuskarttaan, niitä on oltava riittävästi ja niitä on huollettava hyvin. Ruuan organisoinnissa pitää olla lajitietoutta. Jos juoksee klo 6 esim. puuroa pitää saada pari tuntia ennen jne. Rytmi on kilpailun kulun, ei kellon mukaan. Maksukojut auki kilpailun rytmin mukaan ja selvä merkintä saako kaikista kaikkea. Jos jokin loppuu, iso lappu, se ja se loppu, tulee lisää klo xx.xx. Järjestäjän huoltovääpeli lajitietoiseksi ja vähemmän pihiksi, sopikaa palautuksista, niin voi tilata tarpeeksi.
-seurantakuulutukset ja screeni>>
Tuuliteltoilla ei pystynyt seuraamaan kisaa mitenkään. Kuulutuksia ei kuulunut, kilpailijoita ei nähnyt eikä screeniä ollutnäkyvissä. Vähältä piti, sillä emit tarkistusteltta oli pantu tarkkaan eteen. Tuulitelttahan on valmistautuvien juoksijoiden tukikohta.Kuulutukset tarvitaan tuuliteltoille, samaten mielellään screeni ja jonkinlainen näköyhteys edes ensimmäiselle riville telttoja.
-KUULUTUKSET JA SEURANTAVAIHTOPUOMI>>
VAIHTOPUOMILLE EI SAANUT MITÄÄN KUVAA KÄRJESTÄ EIKÄ OMISTA JOUKKUEISTA. SAAPUVAT SUUNNISTAJAT OLIVAT LIIAN KAUKANAKUULUTUSTEN PITÄISI KUULUA TÄNNE, VAIHTOON TULEVAT PITÄISI OHJATA PUOMIN LÄHELTÄ JA SITTEN VASTA AJANOTTOON JA TAKAISN VAIHTOON.Screeni voisi näkyä vaihtoon
+vaihtoVaihtoontulovaroitus>>
Vaihdon emitseuranta toimi mallikkaasti ilman pahemia jonoja, mutta se viimeinen tieto, milloin viestinviejä on loppuviitoituksella, oli mahdotonta saada. Vaihtopuomin lähettyvillä on kuvaruutu, jolle viimeisen rastin leimaajien joukkuenumerot ilmestyvät.
+Kyllä toimii!>>
Oli taas hyvin järjestetty Jukola. Raviradan alue toimi hyvin. Maastokin oli ok ja radat hyvät. Ruokaa sai ja vessaankin pääsi. Koskaan ei tietystikkään kaikkea ole riittävästi mutta eihän kaikille voi olla omaa vessaa. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli Tampere Jukolassa ollut ruokakauppa. Luulinpa että se sai kiitosta Tampereella sen verran että Mikkelissäkin olisi ollut. Ja ehkä Tampere Jukolan kyläyhdistyksien kaffe paikkoja. Pulla oli muuten siellä hyvää...Ruokakauppa ja tuoretta pullaa.
+Hieno kokonaisuusKoko homma toimi>> (2 kpl)
Kompakti kisakeskus.
-vessatvessat>>
Hyvä kilpailukokonaisuus, mutta vessojen pihtailu ei sovi Jukolaan. Toinen ongelma oli aluksi vesipisteiden vähyys. Asia korjattiin pikaisesti.Ei pihtailla vessoissa. Laittakaa viestiä seuraaville järjestäjille.
-tulospalveluloppuajat?>>
Joukkueemme 6. ja 7. osuus lähtivät yhteislähtönä, ja molemmilla jäiepäilyksiä loppuaikojen suhteen mm. oman ajanoton perusteella. 6. osuuden ajan heittoa voinee helpoimmin osoittaa sillä, että loppuaikojen perusteella minun (ankkuri) olisi täytynyt tulla maaliin 9 sekuntia ennen 6. osuuden juoksijaa. Tulin selvästi jälkeen- ei näkynyt miestä maalialueella, vaan vasta vaatteetjo vaihtaneena teltalta hänet tavoitin. Eihän tässä mitaleita ratkota, mutta kun lappu rinnassa juostaan, pitää tulosten olla kohdallaan.Ajanottoon/ tulospalveluun huolellisuutta. Esitän myös mahdollisuutena, että yhteislähtöaikaa siirrettäisiin tuntuvasti myöhemmäksi ja että maaliin voitaisiin juosta vielä iltapäivän tunteina. Myös harrastajajoukkueet saisivat juosta tällöin viestiä. Sunnuntaipäivälle voisi sitten rakentaa enemmän oheisohjelmaa: Jälkipelejä, seminaaria, kauppaa ja mikseipä viihdettäkin sopivassa hengessä. Niilekin voisi olla kysyntää, onhan kuitenkin kyseessä maailman ykköstapahtuma suunnistusväelle.
+Kokonaisuus>>
Hyvät oli kisat kaikin puolin. Jukola-klass!
-RuokailuJärjestelyt puutteelliset>>
Ruoka loppui jälleen kesken. Vessoja oli liaan vähän ja ne olivat epäsiistejä. Pesupaikalla ei ollut lämmintä vettä. Itkumuurille joutui jonottamaan. Välillä juomavesipisteistä ei saanut pitkään aikaan vettä. Radat olivat helpompia kuin iltarasteilla.Aikaisempien vuosien virheistä voisi ottaa oppi. Perinteiset riukulat bajamajojen tilalle. Vesipisteille vesi johtoa pitkin, eikä mitään vaihdettavia säiliöitä. Enemmän henkilökuntaa itkumuurille tarvittaessa, varsinkin kun vika oli rikkimenneessä leimasimessa.
-KenttäkuulutusKuulutus>>
Kuulutuksessa jäi tänä vuonna toivomisen varaa. Kuuluttaja varmaan ihan ok mutta lajitietous vaikutti sangen ohuelta eikä avustajat saaneet tätä epäkohtaa poistumaan.Laji-ihmisiä kehiin!
-RuokailuPuuro loppui!>>
Ihmeellistä kyllä että jälleen kerran puuro loppui sunnuntaiaamuna! Myöskään "aamupalapaketteihin" kuuluneita jugurtteja ei ollut saatavilla.Riittävästi puurohiutaleita varattava. Voinee palauttaa/käyttää myöhemmin mahdollisesti ylijääneet!
+TV-lähetysUrheilukanava>>
Jälleen loistavaa settiä. ämän viikon iltaohjelma on pelastettu;_)
-WC:tLiian vähän vessoja - TAAS>>
-pesupaikkaPesupaikalla ei lämmintä vettä>>
Oli erittäin ikävää, että pesupaikalla ei tullut lämmintä vettä. Jos lämminvesi oli maksullista, se olisi pitänyt ilmoittaa ennakkoon. Ja yleensä se,että siitä piti maksaa oli törkeää.
Yhteensä 92 palautetta

Anna lisää palautetta

Takaisin alkuun